Aivot halkee !

Mitä mietin?

Opiskelua, tulevaisuutta, opinnäytetyötä, tulevaa asuinpaikkaa, opintosuunnitelmaa, tätä hetkeä, ystävyyttä, luottamusta, hyväuskoisuuttä ja ihmisiä, jotka käyttävät sitä omaksi hyödykseen. Suurin piirtein noita kaikkia sekaisin. Ja ärsytyksen aiheitakin riittää.

Päällimmäisenä mielessä on ollut opiskelu ja viimeinen vuosi. Ajatukseni ovat neljän vuoden aikana muuttuneet ja mielestäni olen kasvanut henkisesti (ja muutenkin valitettavasti) näiden vuosien aikana hyvin paljon. Neljä vuotta sitten olin suorittamassa viimeisimpiä kursseja lukion penkillä ja juuri kirjoittanut viimeisimmissä ylioppilaskirjoituksissa. Stressi oli kova ja huoli valmistumisesta käsillä. Kovasti töitä tehdessä lakki kuitenkin tuli päähän ja uusi elämä oli edessä. Ylioppilaaksi pääsyn jälkeen olo oli kuin olisi seissyt maailman huipulla. Valintoja oli edessä ja uusia muutoksia: Uuden opiskelupaikan saaminen, kotoa poismuutto ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Odotukset olivat korkealla.

Mission Impossible

Olen aina asettanut itselleni tietynlaisia "aikarajoja", jotka ovat liittyneet esimerkiksi valmistumiseen, parisuhteeseen, lapsiin, vanhenemiseen sekä erilaisiin elämänvaiheisiin. Lukiossa olin varma, etten valmistu kolmessa vuodessa ja että joutuisin suorittamaan sen neljässä vuodessa muista myöhässä. Ylioppilaskokeet kuitenkin menivät hyvin ja olin itse tyytyväinen tuloksiin, jotka sain. Kurssit tuli suoritettua oikeassa ajassa ja lakki oli päässä oikeaan aikaan muiden kanssa. Parisuhteen rajat ovat uloittuneet esimerkiksi suhteen kestoon ja sen ajankohtaan.

Siinä onkin tavoitetta mulle!

Nyt olen uudestaan samassa tilanteessa, kuitenkin toivottavasti hieman aikuistuneempi. Valmistuminen on lähellä, koska aikaisemmin minun olisi pitänyt valmistua tänä keväänä. Valmistuminen kuitenkin siirtyy syksylle, jolloin saan lisäaikaa opintoihini eikä minulla tule kiire opintojeni kanssa. Siirtoon ovat vaikuttaneet henkilökohtaiset syyt, jotka ovat olleet stressi ja kiire opinnäytetyön kanssa. Toki kaikilla muillakin se kiire on, mutta joskus on kuitenkin ajateltava itseään eikä verrata muihin. Oma elämäntilanne on kuitenkin aina oma eikä kaikilla välttämättä ole samoja asioita mielen päällä.

Välillä se tuntuu tältä.

Aluksi makustellessani valmistumisen siirtämistä olin osittain pettynyt itseeni ja siihen, etten ole pystynyt hoitamaan asioitani niin, että valmistuisin muiden mukana ja elämä menisi eteenpäin "oikeanlaisessa" syklissä. Myöhemmin ymmärsin kuitenkin, että elän tätä elämää itseäni varten enkä kenellekään muulle. Päätän itse omista teoistani ja kannan niistä vastuuni. Se, että minä valmistun myöhemmin ei vaikuta kenenkään muun elämään tai ajatuksiin. Tai ainakaan pitäisi. Nyt olen jo tottunut ajatukseen ja se myös helpotti elämäntilannettani ja selvitti ajatuksiani. Tuleva kesä siis menee opinnäytetyön parissa ja syksyllä tavoitteena on valmistua sekä löytää töitä mieluusti omalta alalta, mutta myös muun alan työt käyvät.

Itseään ei pidä vetää piippuun.

Tekstin alussa kerroin myös ärsytyksen aiheista. Tällä hetkellä eniten ärsyttää se, miten ihmiset puuttuvat elämääni niin, etten itse saisi tehdä päätöksiä. Välillä tuntuu myös, että minulta odotetaan paljon ja odotuksia kasataan päälleni entisten lisäksi. Kesätöitä pitäisi hakea ja rahaa saada jostakin, mutta päällimmäisenä pitäisi kuitenkin ensin hoitaa koulu. Tätä ei kuitenkaan ihan jokainen ymmärrä. Varsinkaan ihmiset, jotka eivät ole käyneet samaa koulutusta tai samantasoista sellaista. Mielestäni sellainen ihminen ei välttämättä ymmärrä sitä työmäärää, mitä koulussa on ja mitä kaikkea pitäisi tehdä. Vaikka kuinka yrittäisi selittää ja selventää omaa stressin määrää niin ei. Selitystä riittää ja ratkaisu on joka asiaan. Mieluusti kyllä luovuttaisin elämäni jollekin muulle välillä!

 
Ärsytyksen purkautuma.