lauantai 31. elokuuta 2013

Helsinki mua inspiroi

3. päivän ohjelma oli siis:

Pidä vapaapäivä, nosta jalat vähäksi aikaa ylös.

Tähän nyt tuskin tarvii ees laittaa mitään tuntemuksia, koska vatsalihakset oli vähän kipeet ja jalkojen annoin todellakin levätä. Samana päivänä istuin myös junassa kohti Helsinkiä serkkuni luokse ja tiedossa oli viimeinen lomaviikko! Täällä Helsingissä olen siis vieläkin.

4. päivän ohjelma:


Kävele 5 min, juokse 2 min. Pidä pieni tauko, käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla.

Tuntemukset:

Lähden kävelemään pientä puistoa pitkin. Ihan kiva nähdä uusia maisemia myös Helsingissä. Kävely menee normaalisti ja kohta aloitan juoksun. Juoksen minuutin. Hei, tämä toimii oikeesti!! Pystyin juoksemaan minuutin ilman, että hengästyn hengiltä kuin rantautuva mursu. :D

Tällä kertaa teen vain puolikkaan lenkin eli kävelen vain 5 min ja juoksen 1 min, koska haluan ottaa rennommin Helsingissä. Pari tuntia liikunnan jälkeen huomaan, että minulla koskee aina paljon päähän. Olisiko kyse sitten liian vähäisestä juomisesta tai tietynlaisesta kuivumisesta jos hien mukana lähtee pois suoloja? En tiedä, mutta pienet päikkärit ja tarvittaessa Panadol onneksi auttavat.

5. ja 6. päivä:

Olen päättänyt pitää viikonlopun ohjelmasta vapaata ja saatan ensi viikolla aloittaa ohjelman alusta, joten tulee vähän kertausta sekä kunto kohenee ehkä paremmin kun kertaan ensimmäisen viikon. Tänään olen vähän väsynyt, kun serkun kanssa mentiin pelaamaan Aliasta hänen naapurilleen ja porukka pysyi kasassa yhteen asti yöllä! Kyllä vähemmästäkin väsyttää...

Eilisiä ostoksia kuitenkin tässä:



Löysin kauppatorilta ihania puuhelmikoruja ja ihastuin! Näitä rupeen kyllä keräilemään erivärisinä. :)

tiistai 27. elokuuta 2013

2. päivä ja Eput laulaa "Must on tullu urheiluhullu"

"Toisena päivänä Jumala loi taivaan" ... Nii, josta porottaa aurinko täydeltä taivaalta jo kello kuus aamulla niin, että tietää hikensä virtaavan jo pelkästään pienellä lenkillä. Onneks Eeva ja Aatami ei sentään juoksennellu jo toisena päivänä, koska niillä ois ollu ihan yhtä kipeet jalat kun mullakin ja jos joku vetästään toisen kylkiluusta niin on siinä muutkin paikat kipeenä kuin pelkät jalat. Nii.

2. päivän resepti:

Kävele 30 minuutin lenkki.

Tunnelmat :

No minäpä kävelen. Kaikkeen sitä ryhtyykin, tästäkin voi luultavasti syyttää hormoneja. Voinko jo mennä tutkituttamaan pääni?

Herään aamulla automaattisesti klo 9.00, tuntia ennen kellon soittoa. Mietin vielä vähän aikaa torkkumista, mutta päätän kuitenkin herätä jo melko virkeänä. Puolen tunnin aikana päähäni ilmaantuu outo ajatus aamulenkistä ennen aamupalaa. Mitäh?!?! 

"En oo ikinä käyny aamulenkillä ennen aamupalaa. Miltähän se tuntuu?" No sehän tuntuu just semmoselta, että maha kiljuu ruokaa ja kun unohtaa juoda edes vesilasin aamulla niin kurkku huutaa janojuomaa ja kroppa tuntuu korpulta.

Puolen tunnin lenkki luulisi olevan ihan normisettiä. Niinhän sitä aina luulee. Mutta kun edellisenä päivänä on tehnyt matkan Manalaan, seuraavana aamuna jalat tuntuvat raskailta ja tunnottomilta. Vähän niinkuin olisit juossut portaita kaksi tuntia ylöspäin. Vain ylöspäin.

Otan lenkin rauhallisesti, mutta tunnun kävelevän kuitenkin niin nopeasti, että aika tuntuu menevän hitaasti. Kierrän lenkkipolun lisäksi vielä korttelin ja noin 30 minuuttia paukahtaa täyteen. Hissin sijaan olen valinnut nyt portaat aina ylös mennessä, joten liikuntaa tulee siinäkin mielessä hieman enemmän. Mieli on hyvä. Tuntui ihan kivalta. Äkkiä suihkuun ja aamupalaa.

Kunnes tulee se kamala jälkihiki!! Ei auttanu siihen edes kylmä suihku. Lenkin olisi voinut tehdä myös vähän aikaisemmin, jolloin olisi ollut ehkä vähän viileämpää. Kuitenkin sain sen jo aamusta alta pois ja loppupäivän voi rentoutua!

http://www.youtube.com/watch?v=3Lgy8qAJdZ8 

Ainiin, vielä 3. päivän ohjelma:

Pidä vapaapäivä, nosta jalat vähäksi aikaa ylös. 

Ahahahaha, tämän teen!!!

maanantai 26. elokuuta 2013

11 viikkoa kärsimystä? Ekan päivän kuolema

Aloitin tänään 11 viikon juoksuohjelman, jossa tavoitteena on pystyä juoksemaan ohjelman lopussa 10 kilometrin lenkki. Itselläni on tavoitteena parantaa kuntoani ja saada itseäni niskasta kiinni, jotta todella lähden sinne lenkille ja saan ruksattua yhen päivän yli ohjelmasta!

Eka ohjelma:

Kävele 5 min, juokse 2 min. Pidä pieni tauko, käänny takaisin ja toista harjoittelu kotimatkalla.

Ensimmäisen päivän tuntemukset:

Kävely sujuu normaalisti. Toivon, että tällä 14 minuutin lenkillä tulisi mahdollisimman vähän ihmisiä vastaan. Katon kännykästä kelloa vähä välein. Vielä 2 minuuttia. Apua, kohta juostaan! Vihaan juoksua. Miks oon alottanu tämmösen typerän jutun?? Jos vaan kävelisin 45 minuuttia, eikö se riittäis..

APUA! Nyt pitää juosta! Okei.. Täähän on vaan 2 minuuttia. 120 sekuntia. S a t a k a k s i k y m m e n t ä  s e k u n t i a. Puolen minuutin kohdalla haluan kellahtaa ojaan. 3 sekuntia siitä, tunnen kuoleman olevan lähellä. Hiki valuu. MIKS TEEN TÄTÄ??? KUOLEN? Leukaperät meinas revetä hapen haukkomisesta ja kirosin koko ideaa.

Kotiin päästessä hikee valu niin paljo, että portaissa lorisi puro. Syöksyin ja juoksin (ironisesti) suoraan jääkylmään suihkuun, jolloin olo helpottui ja rauhottui. Sitten iski tajuntaan, että mä tein sen! Ekan suorituksen!

Voin niin samaistua Biggest Losers-kilpailijoiden kokemuksiin, olenhan juossut nyt 4 minuuttia.

Kirjoitin päiväkirjaan isolla olevani URHEILUHULLU ja yliviivasin sanan "urheilu". Varmuuden vuoksi ihan kaksi kertaa.

Jos joku haluaa kokea helvetin, tässä linkki ohjelmaan:

http://www.pori.fi/material/attachments/vapaa-aikavirasto/liikunnanohjaus/5twOyf7LV/juoksuohjelma_11vkoa.pdf