lauantai 8. joulukuuta 2012

Väsynyt auttamaan

Voiko toisten auttamiseen väsyä? Kyllä voi. Minulle kävi näin ensimmäisen kerran lukiossa, kun en jaksanut auttaa ja tukea ystävääni hänen sairastuessaan. Podin tästä pitkään huonoa omatuntoa, mutta myös minulla oli siihen aikaan ikäviä asioita omassa elämässäni mietittävänä ja tiesin, että hänellä on myös muita ihmisiä joihin tukeutua, joten otin hieman etäisyyttä. Tämä auttoi myös itseäni selvittämään päätäni ja myöhemmin lähennyimme taas kyseisen ystävän kanssa.

Nyt eräs toinen läheisistäni on sairastunut syöpään ja tuntuu, että minun voimani eivät kykene kantamaan sitä taakkaa, mitä pitäisi. Kotona pitäisi tehdä kotihommia ja auttaa, miten parhaiten pystyy, mutta kotiseudulle tullessa haluaisi vain ottaa rennosti ja keskittyä juuri siihen rentoutumiseen. Tuntuu pahalta, ettei jaksa auttaa vaikka haluaisi ja tunnelma kiristyy välttämättä selvästi, kun toinen ei ole mukana huolehtimassa. Tiuskituttaa ja ärsyttää vaikka ei haluaisi. Koulutehtävien teko ei innosta. Haluaisi nähdä ystäviä, mutta yhteistä aikaa ei meinaa löytyä. Mitä pitäisi tehdä?

Joululahjat pitäisi ostaa. Pitää varmaan mennä tuhlaamaan vähäiset veronpalautukset ja ostaa äitille ja isille jotain superkivaa. Ehkä mä pystyn selättämään tämän kaamosmasennuksen joulun taian avulla.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Yöllisiä tuuttauksia

Olen asustellut uudessa asunnossani nyt muutaman viikon onnellistakin onnellisempana. Hullu juoppo naapuri jäi taakse entiselle asuinalueelle minun muuttaessa Kuopion pahamaineisen pubin läheisyyteen. Niin, sepä siitä rauhallisuudesta. Muuton jälkeen sain kasattua tavarat tomerana tyttönä ja heti ensimmäisenä iltana ja siivottua asunnon priimakuntoon! Ei siis ollut kahta viikkoa kämppä täynnä pölypalleroita ja pahvilaatikoita. Huh, onneks. Samana viikonloppuna lähdin tutustumaan kulttuuritarjontaan eli läheiseen kirjastoon. Ja tietty heti rakkausromaaneja! Siitähän se lähti viikko hyvin käyntiin.

Noin viikko sitten menin nukkumaan aikaisin, tottakai ensin rakkausromaani luettuani, mutta heräsin keskiyön jälkeen yölliseen tuuttaukseen. Tajusin tuuttauksen tulleen ovipuhelimestani ja menin unenpöpperöisenä kuuntelemaan. Ovipuhelimesta kuului kaukaisia askeleita ja humalaisen miehen soperrus: "Eis she vasthannu....." Ajattelin hullujen löytäneen minut, täältäkin! Voi ei! Eikö ne jätä minua ikinä rauhaan?? Lopulta kuitenkin suljin puhelimen ja laitoin sen pysyvästi off-asentoon, jolloin en kuulisi enää ovisummerin soittoa. Huh, yöt pelastettu. Näitä uusia hulluusöitä odotellessa..