Oisko se toi? Oisko se hän? Oispa se niin.

Oisko sulla hetki kuunnella
Naisen nyt saisit halvalla
Ei oo kuin pari mustelmaa
Löytyy uudet piilolinssit
Uudet hiukset vanhat tissit
Laulaa aina Ressu Redfordii
Kokeile mua
Sulle voisin olla jotenkin oikee
Maailman ihanin ja kiva
Jos oonkin nainen jonka luota et vois ikinä lähtee
Kokeile mua, kokeile mua

Erin - Kokeile mua

Mun perjantai-ilta menee Erinin biisejä fiilistellessä. Pari viikkoa sitten kävin Kuopion Tähti-baarissa Erinin keikalla ja se oli kyllä huikee! Erinin biisejä kuunnellessa rupesin miettimään sitä, kuinka musta tuntuu, että mulla on joku sisäinen haku päällä. Ois niin kiva, että löytäis jonkun, joka pysyis vierellä pidempään. Kotona asuessa ja lukiota käydessä olin paljon hiljaisempi tyttö kuin Kuopioon muuttamiseen jälkeen. Neljän vuoden aikana olen saanut paljon rohkeutta ja itsevarmuutta, joka on johtanut myös paljon uusien ihmisten tapaamiseen. Itsenäistymisen jälkeen on tullut tavaksi etsiä sitä henkilöä, kenen kainaloon nukahtaa, kenen kanssa nauraa ja kenen kanssa jakaa juhlat ja tavallinen arki.

Miehet ei kuitenkaan pyöri 24/7 mun päässä vaan sinne mahtuu paljon muutakin. Ajatukset seilaa usein niin myrskyisästi että heikompaa vois pelottaa! Pohdiskelen ja mietin niin paljon, että välillä meinaa iteltäkin järki lähtee. Ajattelen välillä asioita niin monesta eri näkökulmasta, etten pysty keskittymään siihen miten MINÄ ajattelen. Mutta niistä miehistä. Miehet pyörii mun päässä silloin, kun siellä ei ole muuten myrskyä. Vaikka olen seurustellut jo muutaman kerran, siitä ei vaan meinaa saada tarpeeksi. Nykyään on kuitenkin tullut mieleen se, etten haluaisi seurustella. Alan usein stressaamaan seurustelusta niin, että se vaikuttaa kouluasioihini ja muuhun niin, etten pysty keskittymään kunnolla muuhun. Miehet on vaikeita, mutta niin on naisetkin! Deittiseura vaan kuulostaa enemmän friends with benefits -tyyppiseltä toiminnalta, missä ei sinänsä ole mitään väärää kuin se, että ennen pitkää jommalle kummalle voi syntyä tunteita tai löytyy se oikea.

The Beauty

Tänään olen ollut kotona vapaapäivän ja huomasin illasta, että tänään oli Huulipunavallankumous-päivä! Piti sitten laittaa muuten täysin meikittömään naamaan hipaus huulipunaa. Tuli niin ihanan naisellinen fiilis. Huulipunaa käytän usein vain juhlissa, mutta joskus sitä on kiva käyttää ihan arkenakin. Olen kuitenkin aika girly girl, kun sille päälle satun. Naisellisuus kunniaan! 

Sä muka raotit hiukan
Sun sielusi saloja
Jotain triviaa turhaa,
Vähän vaan makupaloja

Kun sä silitit niskaa
Mun oli pakko herätä
Piti kävellä rantaan taas ja meriheiniä kerätä

Sä et olisi aamulla siinä,
Sen tajusin minäkin
Olisi tää ilta ja yö,
Ja sitä minäkin halusin
Ja sä pidit sun sielusi kiinni,
Sitä yritin minäkin
Etten saisi rakastaa,
Sen kuitenkin
Sen kuitenkin
Mokasin

Erin - Sä et olisi aamulla siinä

1 vuosi 6 päivää

Siinä ajankohta, jolloin aloitin tämän blogin kirjottamisen. Blogin kirjoittaminen alkoi siitä, kun näin eräässä kaupassa söpön kassapojan ja aloin käymään tässä kaupassa tiheämmin. Yhdestä pienestä ihastumisesta alkoi tämäkin blogi, joka vaihtelevasti heittelehti humoristisesta ärtyneeseen kirjoittamiseen ja paikoitellen jäi unohduksiin minulta itseltänikin.

Mutta nyt olen taas kirjoittamassa täällä, en aivan säännöllisesti kuten alussa, mutta jonkin verran aina!

eli siis JEE BLOGI 1 VEE!!!

Kaikki mulle heti nyt!

Mulle tulee usein tämmönen olo. Ei liene mitenkään epänormaalia? Nyt on taas semmoinen, että haluaisin rahaa, haluaisin päästä rannalle ruskettumaan, hyvää ruokaa, jätskiä, seurustella, Kuopioon, baariin, mökille, navettaan, kavereiden luo, ihan minne vaan kunhan jonnekin, kunhan jotakin ja kunhan joku. HALUAN!

Mutta niinhän se on, ettei elämä ihan niin mene. Tosin joskus tuntuu, että ne älyttömimmätkin toiveet on toteutunu ja sitten on oltu vähän aikaa ihan ihmeissään, että mitäs nyt tapahtuu. Välillä musta tuntuu, että elän jotain myöhäistä teini-ikää, jota en saanut kokea silloin yläasteella ollessani arka naapurintyttö, joka yritti olla näkymätön, kun luokan teinikuningattaret purjehti ohi. Se teini-ikä, kun oli ihastumisia, mutta ei ikinä uskaltanut tehdä mitään niiden eteen, koska olisi voinut joutua nolatuksi ja sitten ois koko maailma kaatunu.

Sitten myöhemmin (nyt) sitä uskaltaa ja kokeilee, mutta jokin menee pieleen ja toinen osapuoli ei tule vastaan tai juoksee karkuun. Tai ei laita viestiä numeroon, jonka sai lapulla, mutta se on jo unohdettu! Se on niin totta, että tunnun kaipaavan jännitystä mun tylsään elämään vähän väliä, eikä pelkästään jännitystä vaan myös hellyyttä. Sitä paitsi ihastuminen on ihanaa! Toisaalta miks siitä pitäis tuntee syyllisyyttä, että haluaa rakastua tai ihastua?

Kerran seurustelin vakavasti, mutta se päättyi eroon kolmen kuukauden jälkeen. Minun rakkaus jäi, toisen hiipui pois. Se kokemus opetti toisaalta minulle itsestäni jotain ja olen tyytyväinen oppiessani myös itsestäni uutta. Ei ole järkeä jäädä miettimään ja vaivaamaan päätä sillä, mikä meni vikaan, jos teki kaiken mielestään oikein. Aina ei natsaa ja siitä on päästy jo hyvin yli.

Mutta välillä rupee rassaamaan omaa päätäkin jo se ainainen etsiminen, jolle ei tunnu näkyvän loppua. Äiti kertoi joskus eräästä 80-vuotiaasta mummelista, joka haikaili ensirakastettunsa perään. Olisi halunnut vielä nähdä ja ottaa yhteyttä, mitä hänelle nykyään kuuluu (tai onko vielä edes elossa). Kuulostaa toki romanttiselta, mutta minä tokaisin tuskastuneena: EIKÖ SE SILLOINKAAN LOPU? Pitääkö mun riiata jotain vanhaa ukkia vielä vanhainkodissakin?! Niin ei se varmaan ikinä lopu. 

Tervetuloa nunnaluostariin hyvät leidit! Täältä löydätte sisäisen rauhanne ilman miehiä!

Kuitenki rupeis vaan tekemään mieli munkkia.

"En tarvii kuittia, mut tää ois sulle!"

Rutiininomaisesti koulun jälkeen astelin kohti kauppaa ajatellen "No käynpä taas vilkasemassa". Onhan tässä vilkuiltu jo se viikko, vaikka muutaman kerran vaan oon sen nähnykin töissä. Siellähän se napotti. Kassan takana palvelualttiina. Minä suuntasin itseni karkkihyllylle, nappasin suklaalevyn ja kassalle. "Jos tästä ei tuu mitään, niin ainakin saan suklaata!" Pitäähän sitä itteensä jotenkin hyvitellä. :D

Yhtäkkiä iski paniikki. Sydän alko tykyttää tuhatta ja sataa ja yritin hengitellä siinä ihan normaalisti ajatellen, että NYT ET KYLLÄ JÄNISTÄ. Kovat otteet käyttöön itelle! Sittenpäs tulikin mun vuoro maksaa. Olin ottanu lapun siihen hollille, että kun oon maksanu niin annan sen sille ja huikkaan tyylikkäästi "Kiitti ja heippa!" niinkun normaalistikin. Aina ei mee niinku elokuvissa: Kädet täristen annoin sen lapun sille, kun se oli antamassa kuittia ja sanoin "En tarvii kuittia, mut tää ois sulle!" Tää poika otti lapun ja alko kattomaan, että mitä siinä on samaan aikaan, kun minä pakenin kassan toiseen päähän ja vilkaisin vielä sitä. Seuraava asiakas oli tullu siihen eikä se ilmeisesti kerenny paljo lappua vilkuilemaan ja minä lähin mitään sanomatta pois.

Voitontunne MINÄ TEIN SEN! vaihtui nopeasti kaupasta ulos pääsemisen jälkeen Mitä ihmettä minä äsken tein? -tunteeksi. Kamala nolouden ja häpeän tunne risteili mun päässä ja tunsin itteni niin teiniks, kun olla ja voi! Lopulta kuitenkin aattelin, että vaikka tästä ei tuliskaan mitään, niin olin ainakin tyhmänrohkea ja annoin sen lapun sille! Vai turhaanko tässä on kyyläilty viikon päivät ja mietitty kaikkee? Oikeestaan en oota, että se laittais viestiä, koska toisaalta en tiedäkään, että mitä vastaisin. Mutta jos se päättää vastata, niin tottakai laitan jotain. Toisaalta jos itelle tulis tuommonen lappu joltain tuntemattomalta, voisin ajatella onko se joku pila vai mikä? Varmaan sekin on aika hämmentyny. Tai sitten lappu meni kuittipiikkiin tai roskiin... :D Mut saa nähdä!

JÄNNITYSTÄ ELÄMÄÄN NÄIN! :)

P.S. Kaiken lisäks, kun olin käyny tässä kyyläyskaupassa, marssin toiseen kauppaan ostamaan ne ruoat, mitkä mun olis oikeestikin pitäny käydä ostamassa. :D How stupid is that?

Kaikki on sallittua sodassa, rakkaudessa ja teinikyyläyksessä

You make me feel like I'm living a teenage dream.

Tällainen olo mulla on ollut pari päivää ja oon ollut tosi hämmentynyt. Lauantain pikku kauppareissun jälkeen olen löytänyt itteni joka päivä erään ruokakaupan lähistöltä miettimässä menenkö "ostamaan" jotain tai kattelemaan tai tai... Kuitenkin lauantai-iltana satuin käymään eri kaupassa kuin normaalisti ostamassa pientä syötävää jo valmiiksi tyhjään opiskelijajääkaappiini. ("Pientä syötävää" sattuu olemaan liian usein pinaattikeitto pakastimeen ja maitopurkki jääkaappiin. Opiskelijaruoat <3)

Maleksin lopulta kassalle räjähtäneen sekä väsyneen näköisenä johtuen edellisillan baarireissusta ja päädyin iloisen ja pirteän pojan asiakkaaksi. Kassalla terästäydyin (olisiko ollut sitten sen pojan iloisuus ja hymy!) ja huomasin ihanan ja söpön hymyn ja naaman! Psst... Voisin sanoo, että se oli ihastumista ensi silmäyksellä, mutta menis varmaan liian kliseiseks. Tavaroitani keräillessäni satuin vielä katsomaan poikaa ja huikkaamaan iloisesti hymyn kera "Kiitos ja heippa!" niin kuin normaalistikin teen. Poika kuitenkin yllättyi tästä ja hymyili vielä kerran valloittavasti minulle ja huusi heipat perään. Oliko ehkä kivointa lähteä kotiin!

Kauppareissun jälkeen olin ihan fiiliksissä ja päätin, että tästä kaupasta taitaakin tulla minun "lähikauppani". Asuntoni tosin sijaitsee 5 kilsan päästä tästä kaupasta ja oikeaan lähikauppaani on 300 metriä..... mutta mitä pienistä? :)) En saanut poikaa mielestäni lauantain jälkeen, joten päätin käydä kaupassa kattomassa olisiko hän siellä sunnuntaina.. maanantaina.. ja tänään. Eilen (maanantaina) olin psyykannut itseni antamaan pojalle tämmöisen lapun:

"Jos haluat lähtee vaikka jätskille,

niin laita viestiä! :)

*nimi ja puhelinnumero*"

Keräsin rohkeutta lehtihyllyn välissä, kun näin pojan olevan kassalla ja jonon olevan pitkä. Aiemmin olin hakenut toiselta puolen kauppaa shampoopullon ja hoitoaineen, mutta nyt tekosyynäni kyyläykseen oli "lehtien" katselu. Mahtoi näyttää järkevältä, kun katselin muka lehtiä, mutta oikeasti kyyläilin vaan kassoille päin ja olin jossain autolehtien kohdalla... Huomasin yhessä vaiheessa toisen myyjän katselevan huvittuneena minua, kun en ollut katsellut mitään lehtiä hetkeen ja seissyt siinä hyllyn välissä jo aivan liian kauan ihan vain huvikseen.

Päätin vilkaista lehtiä vielä hetken, tällä kertaa oikeasti, ja lähteä suuntaamaan kassoille. Lappunen minulla oli kukkaron välissä, jotta saisin annettua sen samalla hetkellä maksaessani. Viimeinen vilkaisu lehtiin.. lähtövalmiiksi kassalle... pään käännös.. ja kassapoika oli POISSA!! Pojan tilalle oli tullut joku nainen, joka keräsi asiakkaiden ostoksia palvelualttiina täydessä touhussa. VIIMEINEN VILKAISU OLI LIIKAA................ Ärsyyntyneenä menin toiseen jonoon, juuri sen huvittuneen myyjän luo, ja lähdin kotiini. Siinä meni se tilaisuus!

Tänään kävin myös kyyläilemässä kaupassa, mutta poika ei ollut tänään töissä. :( Tämä minun kyyläystouho kuulostaa niin teinityttöjen hommalta, ettei mitään järkee! Mutta mitäs sitä ihastumiselleen voi. Kai se on käytävä huomenna vielä kattomassa, jos se ois töissä, koska haluan antaa sen lapun sille vielä ennen kesää!! :)

Tällaista tänään ja nyt jatkamaan Salkkareita! :)