lauantai 28. kesäkuuta 2014

H U I P P U A ! #8

Pari viikkoo sitten oli huikein sunnuntai aikoihin! Täällä kerroinkin jo siitä, että viikonloppuna saattaa tapahtua jotain jännää ja niin tapahtuikin. Tapasin nimittäin kaikkien aikojen idolini TEEMU SELÄNTEEN!!!!!! Teemu Selänne piti omaa kiekkoleiriään Vuokatissa ja mentiin isän ja veljen kanssa käymään siellä, jotta saataisiin Teemulta nimmarit omakätisesti. 18 vuotta sitten kävin myös tapaamassa Teemua, olin silloin iloinen 5-vuotias ja räpsäistiin kuva Teemun kanssa. Nyt 18 vuotta myöhemmin kävin pyytämässä samaiseen kuvaan Teemun nimmarin ja sen sain! Uutta kuvaa ei tosin ehditty ottamaan, koska Teemu oli kaukalossa ja nimmarinkin kävin pyytämässä häneltä vain pikaisesti.





Juhannus mulla sujui todella rauhallisissa merkeissä pelkästään kotona, mutta juhannuksen jälkeen käytiin sukulaismatkalla Tukholmassa. Oli ihanaa päästä laivalle pitkästä aikaa ja käydä myös päiväreissulla Tukholmassa. Maista ostin kaksi paitaa ja laivalta tuliaisia ja suklaata kotimatkalle.



Eilen pikkuveljeni tuli ensimmäistä kertaa käymään luonani Kuopiossa ja jäi yöksi! Käytiin kylpylässä Rauhalahdessa, katsottiin Autot 2 -elokuvaa sekä tänään leivoimme pullia ja kävimme tutustumassa Kuopion museoihin. Oli niin mukavaa sisaruslaatuaikaa pitkän tovin jälkeen. :)



Löysin muuten Iisalmesta eräs päivä roskalavalta vuoden 1913 Hufvudstadsbladetin! Mikä löytö, noin vanha sanomalehti ja aivan hyvässä kunnossa! Otin talteen ja vein sen äidilleni, hän tekee eräänlaisia tauluja vanhoista kirjoista ja lehdistä. Nyt vain odottelen taulutilaustani!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Kesätunnelmia

Kesä on taas täällä, mutta loma on loppunut. Loppukesä menee lastenvahtihommien ja opparin teon parissa. Kesäkuu on pyhitetty lastenvahtimiselle ja olenkin saanut siitä kokea jo ensimmäisen viikon. Kuten yleensä, lapsi kokeilee aikuisen rajoja ja hermoja kaikin keinoin ja nämä keinot onkin jo ekalla viikolla koettu. Nyt tää mun hoidettava on onneks jo tottunu muhun ja ollaan tehty vaikka mitä sämpylöiden leipomisesta krokettiturnajaisiin ja tikanheittoon! Tän kesäkuun jälkeen on kyllä supermestari lautapeleissä! Miten niin muka lasten pitäis aina antaa voittaa? ;)


Tänä viikonloppuna muuten saattaa tapahtua jotain tosi hurjaa! En vielä paljasta, mutta siihen liittyy yksi todella komea mies ja yhteiskuva ;) 18 vuoden takainen keissi on toteutumassa uudelleen, jeee! Lapsuuteni haave.

Arvonnan nälkäisille on helpotusta eräässä toisessa blogissa, jota seuraan aktiivisesti ja se onkin aina kiinnostavaa luettavaa! Mammapäiväkirja-blogissa nimittäin arvotaan Nivean ihania In-Shower Body Lotioneita, jotka ovat siis suihkussa käytettäviä kosteusvoiteita. Olen monesti miettinyt, että pitäisi hankkia tällainen, koska olen todella laiska rasvaamaan ihoani ja se kyllä näkyy. Blogiarvontoja en ole itse pitänyt, koska en tiedä varsinaista lukijoideni määrää eikä minulla ole mitään blogiyhteistyökumppaneita. Sitäkin enemmän olen kuitenkin osallistunut muiden järjestämiin blogiarvontoihin! Vielä ei ole tullut voittoa, mutta eipä sitä tiedä jos se joskus vielä kohdalle sattuu. :)




Erään työpäivän jälkeen menin trampoliinille ottamaan aurinkoa, pistin kuulokkeista hyvää musaa ja nostin jalat ylös. Ah, mikä tunne!




Ja tässä kuva äitini kissasta, mikä autuas ilme! Laitoin tämän myös Fiidin kissakuvakisaan, oli niin ihanan näköinen :)