Harrasta elämää

Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen.

Ajattelin viimein tehdä tästä blogistani oman näköiseni ja kertoa teille siitä, milloin koin uskonnollisen herätykseni. Olin viime vuonna helluntalaisten Herättäjäjuhlilla, ja siel....
HETKINEN! Eihän tästä ole nyt mikään paasaamisblogi tulossa. Otetaanpas alusta.

En ole siis muuttumassa helluntalaiseksi ja tosiuskovaiseksi, mutta uskonnolliset rukoukset ovat pyörineet elämässäni tämän viikon noin 24/7. Koulussamme on huomenna hengellisten käännösten tentti, joten olen paukuttanut päähäni Herran siunausta, Isä meidän -rukousta, uskontunnustusta ja muita ehtoolliseen liittyviä rukouksia. Maanantaiyönä heräsin puoli kolmen aikaan ja päässäni pyöri "ISÄ MEIDÄN OMA TAIVAISSA. OMA VALTA TUODA. Siinä vaiheessa jo meinasin alkaa hakata päätä seinään, mutta tiistai-aamun Britney Spearsin laulujen soidessa päässäni ajattelin, että rukoukset eivät taidakaan olla niin paha juttu.

Nyt on siis harras tunnelma hallussa ja viittomat ojennuksessa, kun huomenna menen henkevöitymään ultimaalisesti! Luulen, että joko meidän koko luokka on muuttunut tosiuskovaiseksi tai sitten kirkosta eroaa liiaksi-tuputettuja-opiskelijoita. No, toivottavasti ei sentään. Sunnuntaihin asti harras tunnelmani jatkuu ja jos liikutte Iisalmen alueella, tervetuloa kuuntelemaan (ja katsomaan) tulkattuja lasten hengellisiä lauluja Pyhän Ristin kirkkoon klo 18.00! Siellä olen minä ja opiskelukaverini niitä tulkkailemassa. :) Jeee!

Muistakaa olla kiltisti!

Surkeiden (mies)sattumusten sarja saa jatkoa

Oi! Komea mies! Hmm.... sähköpostiosoite. Ottaisinkohan yhteyttä!

Näin mietin, kun luin jo toista kertaa tammikuun Cosmopolitan-lehteä ja tarkastelin kierrätysmiehiä. Ystäväni oli jo ottanut yhteyttä erääseen näistä herroista ja todennut hänet naisia kierrättäväksi playboyksi, joka etsi vain sitä tiettyä naisen ruumiinosaa, josta ei ollut vielä 24 ikävuoteen mennessä ilmeisesti saanut selkoa. (Voisi olla aivot, mutta ei tässä tapauksessa!) Pitsan äärellä pohdimme yhdessä miehiä ja vaihdoimme puolen vuoden takaisia kuulumisia. Ihana ilta pitkästä aikaa ystävien kanssa!

Yhteisen illanvieton jälkeen tullessani Kuopioon karttelin ajatusta ottaa Cosmo uudestaan esiin ja kuitenkin vielä vilkaista näitä miehiä. Uteliaisuus voitti ja löysin yhden potentiaalisen vaihtoehdon, johon voisi ottaa yhteyttä. Mietin hetken ja säntäsin koneelle.

Jee! Laitan sille sähköpostiaaaa! Onkohan vielä liian myöhästä? Lehti on tullu kuitenkin jo ajat sitten. No, ihan sama, LAITAN SILTI.

Muutaman päivän odotin ja löysin miehen myös Facebookin ihmeellisestä maailmasta. Profiili oli suppea eikä paljastanut henkilöstä paljoakaan. Muutama kuva ja päivitys. Annoin asian olla ja odotin ihmeissäni vastausta. Lopulta kävin taas vaihteeksi katsomassa vielä hänen profiiliaan facebookissa, jos näkisinkin jotain uutta. No, olihan siellä jotain uutta. Parisuhde-statuksen muutos!

Käyttäjä ********* on parisuhteessa käyttäjän ******** kanssa.

Siis MITÄÄÄ???? No onnea vaan heille sitten. Ainakin joku on löytänyt tämänkin kanavan kautta mahdollisen sielunkumppaninsa, sekin on siis mahdollista. Oma olo oli vaan niin typertynyt ja huvittunut, että piti tulla oikein blogia kirjoittamaan. Saa jäädä ne Cosmo-vastaukset bittiavaruuteen!

Ystävämme kanssa nauroimme tälle ja vannoin lopettavani nämä hömpötykset. Suunnittelimme jo yhteisen koiran hankkista. Ystävien kanssa syntyy aina jotain hienoa. Ihanaa tulevaa ystävänpäivää kaikille hömpille! <3

Väsynyt auttamaan

Voiko toisten auttamiseen väsyä? Kyllä voi. Minulle kävi näin ensimmäisen kerran lukiossa, kun en jaksanut auttaa ja tukea ystävääni hänen sairastuessaan. Podin tästä pitkään huonoa omatuntoa, mutta myös minulla oli siihen aikaan ikäviä asioita omassa elämässäni mietittävänä ja tiesin, että hänellä on myös muita ihmisiä joihin tukeutua, joten otin hieman etäisyyttä. Tämä auttoi myös itseäni selvittämään päätäni ja myöhemmin lähennyimme taas kyseisen ystävän kanssa.

Nyt eräs toinen läheisistäni on sairastunut syöpään ja tuntuu, että minun voimani eivät kykene kantamaan sitä taakkaa, mitä pitäisi. Kotona pitäisi tehdä kotihommia ja auttaa, miten parhaiten pystyy, mutta kotiseudulle tullessa haluaisi vain ottaa rennosti ja keskittyä juuri siihen rentoutumiseen. Tuntuu pahalta, ettei jaksa auttaa vaikka haluaisi ja tunnelma kiristyy välttämättä selvästi, kun toinen ei ole mukana huolehtimassa. Tiuskituttaa ja ärsyttää vaikka ei haluaisi. Koulutehtävien teko ei innosta. Haluaisi nähdä ystäviä, mutta yhteistä aikaa ei meinaa löytyä. Mitä pitäisi tehdä?

Joululahjat pitäisi ostaa. Pitää varmaan mennä tuhlaamaan vähäiset veronpalautukset ja ostaa äitille ja isille jotain superkivaa. Ehkä mä pystyn selättämään tämän kaamosmasennuksen joulun taian avulla.

Yöllisiä tuuttauksia

Olen asustellut uudessa asunnossani nyt muutaman viikon onnellistakin onnellisempana. Hullu juoppo naapuri jäi taakse entiselle asuinalueelle minun muuttaessa Kuopion pahamaineisen pubin läheisyyteen. Niin, sepä siitä rauhallisuudesta. Muuton jälkeen sain kasattua tavarat tomerana tyttönä ja heti ensimmäisenä iltana ja siivottua asunnon priimakuntoon! Ei siis ollut kahta viikkoa kämppä täynnä pölypalleroita ja pahvilaatikoita. Huh, onneks. Samana viikonloppuna lähdin tutustumaan kulttuuritarjontaan eli läheiseen kirjastoon. Ja tietty heti rakkausromaaneja! Siitähän se lähti viikko hyvin käyntiin.

Noin viikko sitten menin nukkumaan aikaisin, tottakai ensin rakkausromaani luettuani, mutta heräsin keskiyön jälkeen yölliseen tuuttaukseen. Tajusin tuuttauksen tulleen ovipuhelimestani ja menin unenpöpperöisenä kuuntelemaan. Ovipuhelimesta kuului kaukaisia askeleita ja humalaisen miehen soperrus: "Eis she vasthannu....." Ajattelin hullujen löytäneen minut, täältäkin! Voi ei! Eikö ne jätä minua ikinä rauhaan?? Lopulta kuitenkin suljin puhelimen ja laitoin sen pysyvästi off-asentoon, jolloin en kuulisi enää ovisummerin soittoa. Huh, yöt pelastettu. Näitä uusia hulluusöitä odotellessa..

Juoppohullun naapurin kirjeet ja muutto

Aluksi anteeksi hiljaiselosta, blogin pitäminen on jäänyt vähemmälle, koska mielessä on ollut paljon muuta eikä vapaa-aikana ole jaksanut kirjoittaa tänne. Syyskuun jälkeen on tapahtunut paljon asioita: Erottiin poikaystävän kanssa, läheinen sairastui syöpään, muutin uuteen asuntoon, mutta näin sitä vaan etteenpäin porskutetaan! :)

Naapurini sai jostain syystä hullun idean lähetellä minulle rakkauskirjeitä postiluukun kautta. Tämä ei olisi ollut ahdistavaa, jos naapuri olisi ollut komea, hyväkroppainen, alle 30-vuotias kohtelias mieshenkilö, mutta ei. Naapuri oli homssuinen, keski-ikäinen, viinalta haiseva rapajuoppoukko, jonka menneisyys on väkivaltainen. Hän muun muassa viilti viime keväänä (ex-)vaimoaan poskeen hedelmäveitsellä. Apua, poliisi! Palokunta! Ambulanssi! AUTTAKAA MINUT POIS TUON HULLUN LUOTA!!

Kirjeissä oli pyyntö "Tulisitko kahville tai oluelle tai vaikka saunaan?" "Maarit tule käymään". Tähdennän, että nimeni ei ole lähelläkään Maaritia, eikä edes alter egoni...

Hätähuutoani ei kuultu poliisin suunnalta. Soitin kerran hätänumeroon ja kaksi kertaa suoraan Kuopion poliisiasemalle häiriköstä, joka ahdistelee minua postiluukun kautta, mutta poliisi sanoi asian olevan "lievä" ja "taloyhtiön hoidettavissa". Lopulta kyllästyin jatkuvaan häiriköintiin ja aloin etsiä uutta asuntoa. Laitoin ilmoituksia nettiin ja hakemukset vetämään eri paikkoihin. Viimein herttainen mummeli soitti omistusasunnostaan, jota vuokrasi.

Ihastuin heti asuntoon: Oma sauna, parkettilattiat, ovisummeri, vaatehuone, hissi!! Ei voi löytää parempaa! Vuokrakin oli kohtuullinen siihen nähden, että tässä on sauna. :) Sain muuttaa jo heti, että pääsisin hullun naapurini ulottuvilta ja muutto sujuikin hyvin vain päivässä. Nyt olen onnellisesti uudessa asunnossani ja tämä tuntuu jo kodilta! :)