Surkeiden (mies)sattumusten sarja saa jatkoa

Oi! Komea mies! Hmm.... sähköpostiosoite. Ottaisinkohan yhteyttä!

Näin mietin, kun luin jo toista kertaa tammikuun Cosmopolitan-lehteä ja tarkastelin kierrätysmiehiä. Ystäväni oli jo ottanut yhteyttä erääseen näistä herroista ja todennut hänet naisia kierrättäväksi playboyksi, joka etsi vain sitä tiettyä naisen ruumiinosaa, josta ei ollut vielä 24 ikävuoteen mennessä ilmeisesti saanut selkoa. (Voisi olla aivot, mutta ei tässä tapauksessa!) Pitsan äärellä pohdimme yhdessä miehiä ja vaihdoimme puolen vuoden takaisia kuulumisia. Ihana ilta pitkästä aikaa ystävien kanssa!

Yhteisen illanvieton jälkeen tullessani Kuopioon karttelin ajatusta ottaa Cosmo uudestaan esiin ja kuitenkin vielä vilkaista näitä miehiä. Uteliaisuus voitti ja löysin yhden potentiaalisen vaihtoehdon, johon voisi ottaa yhteyttä. Mietin hetken ja säntäsin koneelle.

Jee! Laitan sille sähköpostiaaaa! Onkohan vielä liian myöhästä? Lehti on tullu kuitenkin jo ajat sitten. No, ihan sama, LAITAN SILTI.

Muutaman päivän odotin ja löysin miehen myös Facebookin ihmeellisestä maailmasta. Profiili oli suppea eikä paljastanut henkilöstä paljoakaan. Muutama kuva ja päivitys. Annoin asian olla ja odotin ihmeissäni vastausta. Lopulta kävin taas vaihteeksi katsomassa vielä hänen profiiliaan facebookissa, jos näkisinkin jotain uutta. No, olihan siellä jotain uutta. Parisuhde-statuksen muutos!

Käyttäjä ********* on parisuhteessa käyttäjän ******** kanssa.

Siis MITÄÄÄ???? No onnea vaan heille sitten. Ainakin joku on löytänyt tämänkin kanavan kautta mahdollisen sielunkumppaninsa, sekin on siis mahdollista. Oma olo oli vaan niin typertynyt ja huvittunut, että piti tulla oikein blogia kirjoittamaan. Saa jäädä ne Cosmo-vastaukset bittiavaruuteen!

Ystävämme kanssa nauroimme tälle ja vannoin lopettavani nämä hömpötykset. Suunnittelimme jo yhteisen koiran hankkista. Ystävien kanssa syntyy aina jotain hienoa. Ihanaa tulevaa ystävänpäivää kaikille hömpille! <3

Väsynyt auttamaan

Voiko toisten auttamiseen väsyä? Kyllä voi. Minulle kävi näin ensimmäisen kerran lukiossa, kun en jaksanut auttaa ja tukea ystävääni hänen sairastuessaan. Podin tästä pitkään huonoa omatuntoa, mutta myös minulla oli siihen aikaan ikäviä asioita omassa elämässäni mietittävänä ja tiesin, että hänellä on myös muita ihmisiä joihin tukeutua, joten otin hieman etäisyyttä. Tämä auttoi myös itseäni selvittämään päätäni ja myöhemmin lähennyimme taas kyseisen ystävän kanssa.

Nyt eräs toinen läheisistäni on sairastunut syöpään ja tuntuu, että minun voimani eivät kykene kantamaan sitä taakkaa, mitä pitäisi. Kotona pitäisi tehdä kotihommia ja auttaa, miten parhaiten pystyy, mutta kotiseudulle tullessa haluaisi vain ottaa rennosti ja keskittyä juuri siihen rentoutumiseen. Tuntuu pahalta, ettei jaksa auttaa vaikka haluaisi ja tunnelma kiristyy välttämättä selvästi, kun toinen ei ole mukana huolehtimassa. Tiuskituttaa ja ärsyttää vaikka ei haluaisi. Koulutehtävien teko ei innosta. Haluaisi nähdä ystäviä, mutta yhteistä aikaa ei meinaa löytyä. Mitä pitäisi tehdä?

Joululahjat pitäisi ostaa. Pitää varmaan mennä tuhlaamaan vähäiset veronpalautukset ja ostaa äitille ja isille jotain superkivaa. Ehkä mä pystyn selättämään tämän kaamosmasennuksen joulun taian avulla.

Yöllisiä tuuttauksia

Olen asustellut uudessa asunnossani nyt muutaman viikon onnellistakin onnellisempana. Hullu juoppo naapuri jäi taakse entiselle asuinalueelle minun muuttaessa Kuopion pahamaineisen pubin läheisyyteen. Niin, sepä siitä rauhallisuudesta. Muuton jälkeen sain kasattua tavarat tomerana tyttönä ja heti ensimmäisenä iltana ja siivottua asunnon priimakuntoon! Ei siis ollut kahta viikkoa kämppä täynnä pölypalleroita ja pahvilaatikoita. Huh, onneks. Samana viikonloppuna lähdin tutustumaan kulttuuritarjontaan eli läheiseen kirjastoon. Ja tietty heti rakkausromaaneja! Siitähän se lähti viikko hyvin käyntiin.

Noin viikko sitten menin nukkumaan aikaisin, tottakai ensin rakkausromaani luettuani, mutta heräsin keskiyön jälkeen yölliseen tuuttaukseen. Tajusin tuuttauksen tulleen ovipuhelimestani ja menin unenpöpperöisenä kuuntelemaan. Ovipuhelimesta kuului kaukaisia askeleita ja humalaisen miehen soperrus: "Eis she vasthannu....." Ajattelin hullujen löytäneen minut, täältäkin! Voi ei! Eikö ne jätä minua ikinä rauhaan?? Lopulta kuitenkin suljin puhelimen ja laitoin sen pysyvästi off-asentoon, jolloin en kuulisi enää ovisummerin soittoa. Huh, yöt pelastettu. Näitä uusia hulluusöitä odotellessa..

Juoppohullun naapurin kirjeet ja muutto

Aluksi anteeksi hiljaiselosta, blogin pitäminen on jäänyt vähemmälle, koska mielessä on ollut paljon muuta eikä vapaa-aikana ole jaksanut kirjoittaa tänne. Syyskuun jälkeen on tapahtunut paljon asioita: Erottiin poikaystävän kanssa, läheinen sairastui syöpään, muutin uuteen asuntoon, mutta näin sitä vaan etteenpäin porskutetaan! :)

Naapurini sai jostain syystä hullun idean lähetellä minulle rakkauskirjeitä postiluukun kautta. Tämä ei olisi ollut ahdistavaa, jos naapuri olisi ollut komea, hyväkroppainen, alle 30-vuotias kohtelias mieshenkilö, mutta ei. Naapuri oli homssuinen, keski-ikäinen, viinalta haiseva rapajuoppoukko, jonka menneisyys on väkivaltainen. Hän muun muassa viilti viime keväänä (ex-)vaimoaan poskeen hedelmäveitsellä. Apua, poliisi! Palokunta! Ambulanssi! AUTTAKAA MINUT POIS TUON HULLUN LUOTA!!

Kirjeissä oli pyyntö "Tulisitko kahville tai oluelle tai vaikka saunaan?" "Maarit tule käymään". Tähdennän, että nimeni ei ole lähelläkään Maaritia, eikä edes alter egoni...

Hätähuutoani ei kuultu poliisin suunnalta. Soitin kerran hätänumeroon ja kaksi kertaa suoraan Kuopion poliisiasemalle häiriköstä, joka ahdistelee minua postiluukun kautta, mutta poliisi sanoi asian olevan "lievä" ja "taloyhtiön hoidettavissa". Lopulta kyllästyin jatkuvaan häiriköintiin ja aloin etsiä uutta asuntoa. Laitoin ilmoituksia nettiin ja hakemukset vetämään eri paikkoihin. Viimein herttainen mummeli soitti omistusasunnostaan, jota vuokrasi.

Ihastuin heti asuntoon: Oma sauna, parkettilattiat, ovisummeri, vaatehuone, hissi!! Ei voi löytää parempaa! Vuokrakin oli kohtuullinen siihen nähden, että tässä on sauna. :) Sain muuttaa jo heti, että pääsisin hullun naapurini ulottuvilta ja muutto sujuikin hyvin vain päivässä. Nyt olen onnellisesti uudessa asunnossani ja tämä tuntuu jo kodilta! :)

Vohvelintuoksua ja metsäreissuja

Ihana viikonloppu alkoi jo keskiviikkoiltana, kun poikaystäväni tuli junalla käymään Kuopiossa. Juna tuli myöhään, joten eipä sitä auttanut kuin ruveta aikasin nukkumaan seuraavan kouluaamun takia. Torstaina koulusta palattuani tunsin jo käytävässä leijailevan ihanan tuoksun, joka tukahdutti alleen painostavan ja tunkkaisen tupakan lemun. Astuessani sisään ovesta kuulin Michael Bublén romanttiset sulosävelet ja laulun sekä tunsin lumoavan ruoan tuoksun. Kanakastiketta ja omenasalaattia, ihanaa! On mulla niin ihana mies! <3

Perjantaina oli vuorossa leffailta, jolloin katottiin hyvä leffa, jolla oli aivan järjetön nimi. Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä. Mikä sanahirviö! Kuka tuommosia keksii? Kannattaa kuitenkin katsoa, se oli hyvä tarina. :) Lauantain lähettiin sitten uhkarohkeasti kiertelemään Ikeaa ja syömään yltiömaukkaita lihapullia! Poikaystävä pääsi helpolla ostaessaan vain paistinpannun ja keittiöliinan, kun taas minä haalin itselleni kassillisen tavaraa sillä verukkeella, että tarvitsen valkoviinilaseja, koska olen juonut viiniä elämäni aikana kaksi kertaa. Tarviin myös viinipullonkorkinavaajaa, koska olenhan juonut viiniä elämäni aikana sen kaksi kertaa, mitä jos tulee kolmaskin kerta? Haalin myös tarvittavia ostoksia, nimittäin ruskeita syviä lautasia sekä leikkuulaudan. Olin kuitenkin kantamassa kotiin uutta sänkyä, lipastoo, keittiön puisia tasoja, kulmasohvaa ja kokonaista Ikea-kotia. En saanu! :( Ehkä sitten joskus.

Sunnuntai kului hieman rauhallisemmin potiessa pienoista krapulaa, koska lauantai-iltana käytiin myös baarissa. Mutta sunnuntaina tehtiin superhienoja Mikki Hiiri -vohveleita! Mmmm, vaniljakastikkeen kanssa oli aivan taivaallista. Lauantaina viisaana ja tietoisena ympäristöstä osasin käyttäytyä erittäin hienovaraisesti ja heilua selittäessä eräästä kuopiolaisesta jo lopettaneesta baarista. Heilumisen ja tilankäytön aiheuttamana käteni huitaisi sekunnin sadasosassa skumppalasini täyden sisällön suoraan kiiltävälle mustalle hameelleni, jolloin suustani pääsi ehkä liiallinenkin määrä kiroilevia sammakoita ja häpeän määrä nousi baarin kattoon ja sen yläpuolelle väijymään minun täydellistä nolaamistani. Huitominen ei jäänyt kuitenkaan yhteen kertaan, vaan aloittaessani selittämään tarinaa uudempaa kertaa onnistuin kaatamaan myös poikaystäväni täyden lasin, tosi tällä kertaa "vain" pöydälle. Koita siinä sitten olla normaalisti, kun pöytä ja syli lainehtii skumppaa ja poikaystävä vie pullon sivummalle minusta. "Eiköhän tää riitä jo meille." Joo tai mulle. Se kaks lasia riittää oikein hyvin. Parempi olis miinus viisi.

Tänään kävimme metsässä kävelemässä ja kuvailemassa kivoja kuvia. Piti käydä myös saattamassa se yksi kiva mies juna-asemalle. Vaan eipä ole pitkä aika, kun taas nähdään! Tällaisia tunnelmia tältä viikonlopulta. :)